Sää on ollut upeaa pitkään – nyt tulee pommi!

Mitä sieltä oikein tulee? No sieltä tulee…

Julkaistu:

Suomen säässä on tapahtumassa nopea ja voimakas käänne. Pitkään jatkunut poutainen ja aurinkoinen sää vaihtuu viikonloppuna myrskyyn.

Forecan sääblogin mukaan korkeapaine on vahvistunut Pohjois-Eurooppaan ja Venäjälle. Sen ansiosta alkuviikon sää pysyy poutaisena ja aurinkoisena koko maassa. Yöt ovat kylmiä, ja monin paikoin mitataan yöpakkasia.

Viikon puolivälissä säässä ei vielä tapahdu suuria muutoksia. Etelässä ja keskiosassa maata on edelleen poutaa ja aurinkoa. Pohjoisessa pilvisyys lisääntyy ja Perämeren rannikolla voi tulla paikoin tihkua.

Viikonloppuna tilanne muuttuu. Lännestä saapuu matalapaine, joka tuo mukanaan runsaita sateita ja kovia tuulia.

Forecan mukaan sunnuntaiyönä tuuli voimistuu myrskylukemiin Pohjanlahdella. Myrskypuuskia esiintyy myös Länsi-Suomen sisämaassa. Sateet leviävät laajalle, mutta sunnuntain aikana ne väistyvät itään. Samalla tuuli heikkenee nopeasti ja sää alkaa seljetä.

Tuleva myrsky päättää syyskuun poikkeuksellisen pitkän poutajakson.

Lähteenä Forecan blogi.