Saana Parviainen palasi julkisuuteen ja avautui suhteestaan Jussi Parviaiseen: ”Jouduin viikoiksi sairaalaan kaiken jälkeen!”

04.08.2012

Näyttelijäopinnot viikon kuluttua kansanopistossa aloittava  Saana Parviainen vietti ajan viime syksystä tämän vuoden kevääseen varsinaisessa kohuaallokossa. Sitten hän katosi julkisuudesta ja lopetti suositun bloginsa. Nyt se on kuukausien tauon jälkeen palannut, ja Saana kertoo katoamisensa syyn.

Nainen tilittää päättyneen avioliiton vieneen hänet loppuunpalamisen partaalle. Neitokainen oli useita kertoja, viikkokausia kerrallaan sairaalahoidossa.

-Kun minä viime kesänä olin vielä autuaan tietämätön herra Jussi P:stä, en osannut kuvitellakaan, mihin pyöritykseen pian joutuisin. Tapahtumat etenivät kuin kaatuva dominojono, tapahtumaa seurasi aina uusi tapahtuma ja niin edelleen (…)

-Minusta imaistiin koko persoonani, identiteettini pois. Raastava parisuhde herra J.P:n kanssa onnistui kuljettamaan persoonani kadoksiin kuin pierun saharassa. Ja minä rankaisin itseäni lisää satuttamalla itseäni yhä enemmän. Kestin kaikki haukut, kaiken nöyryytyksen, ja ennenkaikkea, nöyryytin itse itseäni (…)

-Jouduin monta kertaa sairaalaan ja vietin siellä useita viikkoja. Syvästä loppuunpalamisesta oli siis kyse, Saana kirjoittaa blogissaan.

Lisää luettavaa