Sairaala oikeuteen: Elävä mies pakeni ruumishuoneelta!

06.11.2013

Krapulaiset pelkotilat ovat tuttuja yhdelle sun toiselle, mutta puolalaismiehen kohdalla kyse ei ollut pelkästä kemiasta.

56-vuotias Marek Michalski oli uinahtanut (lue: sammunut) Piotrkowissa puiston penkille. Huolestuneet ohikulkijat soittivat paikalle ambulanssin.

Ensiapuhenkilöstö ei löytänyt paikalle tultuaan miehen pulssia ja sairaalassa hänet todettiin kuolleeksi. Muutamaa tuntia myöhemmin Michalski heräsi ruumishuoneelta pussista. Hän onnistui kiemurtelemaan itsensä vapaaksi ja pakeni paikalta.

Michalski aikoo haastaa sairaalan oikeuteen henkisen kärsimyksen vuoksi. Hän kertoo näkevänsä järkyttäviä painajaisia, joissa hänelle ryhdytään tekemään ruumiinavausta elävältä.

Asiasta kertoi Metro-lehti.