Salkkarit-Jasmin kertoo ikävästä sairaudestaan

Kolmesti jo sairauslomalla.

12.06.2022

Jasmin Voutilainen on esittänyt Salatuissa elämissä Aino Kaukovaaraa neljän vuoden ajan.

Viime aikoina häntä on sijaistettu parin muun näyttelijän toimesta, sillä hän on ollut sairauslomalla jo vähälle aikaa kolmeen otteeseen. Nyt Voutilainen on avautunut seuraajilleen sosiaalisessa mediassa:

-Lupasin avata mun viimeiseen vuoteen mahtuneita vaikeita asioita täällä teille, kun olen valmis. Nyt halusin kirjoittaa vielä aika pintapuolisen, mutta mulle tärkeän pätkän ja avata tätä arkaa aihetta hieman kerrallaan.

-Meinasin ensin kirjoittaa kaikkien maailman ”quotsien” täyteisen kuvatekstin, mutta päätin kuitenkin kertoa omin sanoin. Viimeisen vuoden aikana oon kyllä niin monessa sopassa keitetty, että jos tää ei oo mua vahvistanut, niin sit ei mikään! Luottamusta ihmisiin ja ylipäätään koko elämään on koeteltu. Kroppa oli sanonut ittensä irti henkisen rasituksen ja jatkuvan stressin, sekä ahdistuksen ja masentuneisuuden myötä, eikä lopulta edes ihan perusterveys ole ollut lainkaan itsestäänselvyys, etenkään viime syksynä tai nyt alkuvuodesta, Voutilainen kertoo.

Hän sanoo miettineensä huonoina hetkinä, että heittää hanskat tiskii, eikä jaksa enää.

-Ensin itkin päivittäin, lopulta en enää pystynyt edes itkemään. Olin vaan jotenkin ihan turtunut kaikkeen.

Tällä hetkellä hän sanoo olevansa kiitollinen pienestä onnen ja helpotuksen kyyneleestä, jotka poskea pitkin kirjoitusta rustatessa vierähtää.

– Aurinko on alkanut paistaa mullekin ja mä uskallan taas pikku hiljaa alkaa olla oikeesti onnellinen, nainen päättää.

Henkisten kipujen keskellä kamppailut nainen toteaa kirjoituksensa päätteeksi elämän kantavan.

-Jos mä oon selvinnyt, niin säkin selviät. Oon vaan niin oppinut elämässäni, että kaikella on aina tarkotus.

Lisää luettavaa