Sampo Kaulanen teki sen taas: Älytön suksee!

03.12.2015

Some- ja K-kauppias Sampo Kaulanen se tykkää haastaa itsensä. Ja jos siinä onnistuu, sekös vasta maistuu ”makialle”.

Viimeisin Kaulasen projekteista on oma nettisarja Hullusta kyläkauppiaasta –  se seuraa Kaulasen perheen toilailuja niin kaupalla kuin yksityiselämässäkin Äkäslompolossa, ja muuallakin. Sarjaa on esitetty Kaulasen (Jounin Kaupan) Facebook-sivuilla ja myös YouTubessa.

Ja kuinkas on käynyt. Kymmenosainen sarja ehti häthätää puoleen väliin, kun esityskertoja sille oli jo siunaantunut yli puoli miljoonaa. Luvussa on mukana sekä some- että YouTube-klikit.

Miltä se Sampo tuntuu?

-Mie mietin että aika huimaa, että tämmönen nakkikauppa voi olla tavallaan tuotantoyhtiö joka tekee nettisisältöä videoina. Tavoitteena onkin ruveta tekemään entistä enemmän erilaista sellaista. Tämmönen tyyli tehdä nettivideoita normiarjesta niin että päivällä kuvataan ja illalla jo valmis tuotos laitetaan nettiin, on aivan uutta Suomessa, Sampo ilakoi.

Sampo paljastaa, että suunnitelmat ovat suuret. Ehkä jopa oma nettilehti saattaa alkaa ilmestyä jossain vaiheessa.

Lisää luettavaa