Sarjassamme kohtuullisen nolo seksikohtaus!

20.08.2012

Kate Beckinsale ja Colin Farrell nähdään elokuun lopussa ensi-iltansa saavan Total Recall –elokuvan pääosissa.

Beckinsale kertoo Sun-lehdelle, että seksikohtauksen kuvaaminen sai hänen vastanäyttelijänsä nolostumaan totaalisesti. Farrell joutui nimittäin lempimään hänen kanssaan aviomiehen nenän edessä. Beckinsalen aviomies Len Wiseman vastaa uutuuselokuvan ohjauksesta.

Kaiken huipuksi Beckinsale ja Farrell seurustelivat ennen kuin näyttelijätär tapasi nykyisen miehensä.

Beckinsale kertoo, että on tottunut vastaavanlaisiin tilanteisiin, koska on ennenkin joutunut näyttelemään intiimeissä kohtauksissa miehensä edessä. Hän myöntää, ettei itse pystyisi olemaan yhtä ymmärtäväinen, jos osat olisivat toisinpäin.

Lisää luettavaa