Seiska: Janita Lukkarisen suuri suru – avautui menetyksestään

Janita Lukkarinen on pitkästä aikaa kertonut julkisuudessa kuulumisistaan.

01.10.2020

Seiskan uusissa kuvissa pyörätuolissa istuva lymfoomasta kärsivä Janita kertoo, että etäpesäkkeitä löytyy nyt jo molemmista munuaisista ja keuhkoista, keuhkojen välikarsinasta, vatsalaukusta sekä vasemmasta lonkasta.

Häntä ei enää hoideta, mutta kipulääkitystä hän saa.

Nainen asuu nykyisin sairaanhoitajatätinsä luona, ja tämä toimii hänen omaishoitajanaan. Järjestely on Janitan mukaan osoittautunut toimivaksi.

Jutussa Janita kertoo surevansa edelleen ”enkelilastaan”, joka syntyi vajaa kymmenen vuotta sitten kuolleena. Hän odottaa, että pääsee näkemään hänet sitten kun hänen oma aikansa koittaa.

Jutun kuvissa Janita näyttää jälleen omalta itseltään, sillä häntä pahoin turvottanut kortisonilääkitys on lopetettu.

-Lääkärit eivät anna enää mitään elinaikaennustetta, sillä minunhan olisi pitänyt kuolla jo vuodenvaihteessa, Janita toteaa Seiskassa saattohoitohoti Terhokotiin joutumisestaan.

Lisää luettavaa