Seiska uutisoi sivuillaan TÄÄLLÄ, miten Wallu Valpio on jälleen vapaalla jalalla.
Seisan uutisessa 45-vuotias Wallu myöntää, ettei enää tapaile laulajakaunotar Ulpua.
Wallu Valpio oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa eräs Suomen kuuluismpia raikulipoikia. Tuolloin hän esimerkiksi kertoi harrastaneensa seksiä satojen naisten kanssa. Lähiaikoina hän on myös kertonut tuon ajan ryhmäseksikokemuksistaan toisten julkkisten kanssa. Nimiä Wallu ei kuitenkaan maininnut.
Wallu oli viimeksi esillä julkisuudessa Selviytyjät-ohjelman kautta. Hän sijoittui tiukassa kisassa kolmanneksi.
Seiskan uutisen Wallusta voit lukea TÄÄLTÄ.