Seiskan kohu-uutiset olivat totta: Sara Siepin ja Alisa-siskon välillä oli skismaa!

Taannoin kirjoitettiin julkisuudessa, että Sara Sieppi ja hänen asioitaan hoitanut managerisisko Alisa olisivat skismojen keskellä.

22.02.2022

Ei savua ilman tulta. Iholla-ohjelmassa Sara myöntää, että kaikenlaista on ollut.

– On ollut aikamoinen viikko. Siskon kanssa on ollut vähän ongelmia, Sara kertoo ohjelmassa ja myöntää laittaneensa someen assistenttihakemuksen.

– Sain todella paljon hakemuksia. Ihan todella päteviä, hän viestittää kameralle Iholla-ohjelmassa.

Sara jatkaa ohjelmassa puimalla sisarsuhdettaan. Hän haluaisi säilyttää välit, vaikka työssä onkin haasteita:

– En tiedä sitten, että miten mun pitäisi tästä jatkaa. Vähän kysymysmerkin kanssa. Haluaisin pitää mieluummin mun siskon siskona kuin että meillä menisi välit ihan täysin. Haluan vaalia sitä sisarussuhdetta viimeiseen asti. Kunhan saan pidettyä hänet elämässäni, hän on mulle äärettömän rakas, Sara sanoo.

Sittemmin Alisa lähti Saran hommista pois. Hän on tehnyt omaa, upeaa uraansa mallina ja sittemmin levy-yhtiön palveluksessa.

Aiheesta kirjoittaa Seiska.

Alisa on näyttävä kaunotar:

Lisää luettavaa