Stalingrad Cowgirls on Sallasta kotoisin oleva bändi, joka on lämmitellyt Avril Lavignea, Eppu Normaalia, Iggy & The Stoogesia, Mötley Crüeta, Musea ja Negativea. Trio julkaisee huhtikuussa muutaman vuoden tauon jälkeen toisen albuminsa. Bändin laulaja-kitaristi Enni Kivelä vastaili Como-lehden lukijoiden uteluihin ja kertoi muun muassa tarinan bändinsä erikoisen nimen takana.
Mistä bändinne nimi tulee?
Se on lainattu. Tai siis varastettu. Luvan kanssa! Nimen tarina on pitkä, eikä kukaan meistä varmaan tiedä tarkalleen mistä se tulee. Rumpalimme Riinan kaveriporukka esiintyi kerran bändillä, jonka nimi oli pisin minkä tiedän. Osa nimestä kuului kuitenkin: ”featuring Stalingrad Cowgirls”. Me oltiin soiteltu jo puolisen vuotta ilman nimeä ja ekat keikat lähestyivät – nimi oli pakko keksiä. En nyt oo ihan varma, mutta oisko ollut Riinan silloinen poikakaveri tästä pitkänimisestä bändistä ehdotti, että olkaas sitte vaikka Stalingrad Cowgirls. Tarkoitus oli vaihtaa nimi heti pienen ”kiertueen” jälkeen. Kiertue oli joku nuorisotoimen järjestämä hässäkkä, ja yksi keikka oli Venäjän Murmanskissa. Aateltiin, että joo Stalingrad toimii ihan hyvin siis. Nimeä ei sitten koskaan vaihdettu.. Ehkä, EHKÄ nimellä on jotain tekemistä myös Leningrad Cowboysin kanssa.
Mikä on ollut tähän mennessä elämäsi tähtihetki?
Oi! Ehdottomasti ensimmäinen visiitti Japaniin. Se oli tähtihetki todellakin, nimittäin itse en ikinä ollut käynyt niin kaukana kotoa ja sen reissun myötä saimme myös mahdollisuuden julkaista tämän tulevan levyn Japanissa. Kaikkein hienointa oli kuitenkin se, että pääsimme soittamaan pari biisiä oman settimme lopusta Hanoin Mike Monroen kanssa. Monroe sattuu olemaan yksi tämän pallon valovoimaisimmista keulakuvista ja erityisesti itse olen aina ihaillut tätä kaveria. En muista tilanteesta enää mitään, sillä olin aivan liian innoissani keskittyäkseni.
Mikä on elämässä sinulle paras tapa/vinkki jatkaa, jos se potkii pahasti päähän?
Itse olen aina potkinut takaisin. Kirjoittaminen ja musiikinkuuntelu auttaa. Usein pahassa tilanteessa kuuntelen kaikenlaista masentavaa surkumusaa, mutta jossain vaiheessa vaihdan levyä ja kuuntelen ”itsetunnonkohotusmusaa” – kovaa ja korkealta. Mulla on itsellä muutamia raakilebiisejä tallennettu nimellä ”itsetunnonkohotusbiisi”. Ne on just sellasia, jotka käskee nostaa pään pystyyn ja näyttää keskisormea kaikille ikäville asioille ja ihmisille. Itse esimerkiksi olen kirjoittanut biisejä entisille poikaystäville ja vakuutellut, että olen erittäin ok ilman niitä. Niitä laulaessa ja tehdessä tulee todellakin parempi, itsevarmempi olo. Kerran kirjoitin biisin mun liikunnanmaikalle, jonka kanssa meillä meni niin sanotusti sukset ristiin. Biisi päätyi meidän ekalle levylle nimellä Walk Over You. Joka kerta soittaessani biisiä keikalla mä muistelen sitä tilannetta liikunnantunnilla ja hymyilen sisäänpäin. Eli potkikaa ihmeessä takaisin, ottakaa paikkanne ja pysykää pystyssä. Joskus tarttee talloa jonku päältä, että pärjää. Mutta sehän kuuluu asiaan.
Mitä muistoja QStockista? Miten settilista rakentuu, onko kiveen hakattu?
QSTOCK, vau. Muistoja on tuhansittain. Ekat Qstockit vietin 13-kesäisenä, silloin näin Tehosekoittimen ekaa ja ilmeisesti myös viimeistä kertaa livenä. Hieno reissu näin jälkeenpäin muistellen. Oli äärimmäisen hienoa päästä sinne myös itse soittamaan, tosi hienoa ehkä just siksi, että ne oli ekat festarit, joilla olin ikinä käynyt. Soitettiin koomasaunassa ja meinattiin pyörtyä melkein jokaisessa biisissä. Juuri tuossa Qstockissa perustettiin Stalingrad Cowgirls Cavalry. Hienoja hetkiä, hienoja ihmisiä.
Settilista väsätään miten sattuu. Useimmiten settilista rakentuu hirveän tappelun kanssa, sillä meillä jokaisella on eri lempibiisit. Myös covereista taistellaan. Huomaamatta settilista on kuitenkin usein sama. Aloitus- ja lopetusbiisit on melkein aina samat ja setin neljäs biisi on väkisinkin joku helppo tai hidas, muuten loppuu happi!
Mikä oli toiveammattisi lapsena?
Äitini mukaan se liittyi leipomishommiin, mutta itse en muista näistä ajoista mitään. Ruuanlaitto ja leipominen ei luonnistu minulta, vaikka aseella uhattaisiin. Mutta heti, kun löysin Spice Girlsit, halusin laulajaksi. Luin joskus Spaissareiden Mel C:n sanoneen, että jos jotain tahtoo oikein kovasti, se onnistuu. Halusin laulaa. Ja oonhan mie pari kertaa päässyt hoilottelemaan. Ala-asteella innostuin sitten opettamisesta. Haaveilin opettajan ammatista aina abivuoteen asti ja se tuntuu edelleen ainoalta ”oikealta ammatilta”, jota voisin kuvitella tekeväni. Ehkä tässä sitten tarvii opekouluun hakea!
Milloin kiinnostuitte musiikista?
Heti. Itse taisin rakastua ihan pikkunassikkana jazz- ja swing-musaan, kun näin ja kuulin sitä telkkarissa. Näytti ilmeisesti hauskalta. Halusin heti musiikkiopistoon. Ala-asteella halusin soittaa bändissä ja jättää klassisen puolen pois kelkasta. Riinalla ja Hennalla on aikalailla sama tausta, eli klassisesta on lähdetty liikenteeseen. Musiikkiopistossa opiskelu tuntui luontevalta silloin nuorempana, jos oli yhtään kiinnostunut musiikista. Meillä Sallassa ei muuhun juuri mahdollisuuksia ollut. Ite oon aina ollut kömpelö ja huono esimerkiksi pallojen kanssa, joten urheilu ei ollut hyvä ajatus. Musiikki lähti paremmin, siinä oli enemmän vapauksia.
Mikä on yleisin puheenaihe keikkabussissa?
Varmaan ruoka. Meillä on aina nälkä. Ja me syödään aina. Yleensä me nukutaan ja kuunnellaan musiikkia, ja jos puhutaan, niin jutut on aika levottomia ja huonoja vitsejä lentelee jatkuvalla syötöllä. Oikeasti ne ei naurata ketään, mutta silti kaikki kikattelee. Myös teknikot. Etupenkin paikasta on aina riitaa, mutta ne pitää aika usein luovuttaa tekniikan ukoille, jotka eivät mahdu takapenkeille, tai viihdy siellä. Joskus me ruoditaan mennyttä tai tulevaa keikkaa tai meikkaillaan. Esimerkiksi kajalit ja eyelinerit on helppo maalailla liikkuvassa autossa. Jännitystä, katsokaas.
Nauravatko alan miehet teille paljon?
Joo. Me ollaan niin samanlaisia. Puhutaan kakkajuttuja ja ollaan isoja ja karvaisia ihan niin kuin nekin. Kamahifistely ja tietämys vaan puuttuu, mutta meitä ei edes kiinnosta hifistellä. Jos alan miehiä naurattaa ennen keikkaa, niin ainakin keikan aikana niitä naurattaa vielä enemmän. Meidän välispiikit on joskus vähän turhan tuhteja. Ei päätä eikä häntää. Keikan jälkeen niitä naurattaa vielä enemmän, koska me ollaan rumia meikit levinneinä ja harvinaisen hikisiä ja pahanhajuisia, ihan niin kuin nekin.
Kenen lämppärinä on ollut kivointa? Kenen lämppäriksi haluaisitte? Kenet haluaisitte lämppäriksi ja miksi?
Me ollaan päästy tekee aika paljon hienoja lämppäyskeikkoja! Parasta oli ehkä Iggy Popin ja Stoogesien lämppärinä. Keikka oli jännä, ei erityisen hyvä meidän omasta mielestämme, mutta keikan jälkeen vanhaherra halusi tavata meidät. Siinä me istuttiin Iggyn ja erään herra McCoyn kanssa takahuoneessa aina siihen asti, kun järjestäjät ajoivat meidät pois häiritsemästä tähteä.
Haluaisin lämpätä jotain hienoa rokkibändiä. Ei niin väliä, että mitä. Mielellään sellaista, joka natsaa meidän oman musan kanssa hyvin yhteen. Mien haluis ketään lämppäriksi, minusta on kivampi olla jonkun lämppäri. On helpompi mennä ekana lavalle, kun kukaan muu ei oo ehtinyt vetää ennen meitä. Silloin voi räjäyttää täysiä, ilman että muut on ehtinyt asettaa rimaa tietylle korkeudelle. Kaveribändejä ollaan monesti otettu ”lämppäreiksi”, koska niiden kanssa on niin hyvä meininki aina. Mutta niitä en kutsuisi lämppäreiksi, sillä se on enemmänkin sellanen yhteinen keikka.
Paras keikkapaikka?
On olemassa yksi, joka loistaa ainutlaatuisuudellaan, nimittäin Simerock-festarit Rovaniemellä. Siellä on sellasia taikureita rakentamassa festaria, että artistilla ja yleisöllä on harvinaisen hyvä olla. Ainoa, mihin ei voi vaikuttaa, on sää. Ja yleensä tuolla heinäkuisella festarilla on ihan jäätävän kylmä. Mutta takahuoneteltta on ollut lämmitetty ja vilttejä löytyy. Ruoka on hyvää, lavat on hyviä, bändit on hyviä. Siellä viihtyy. Sime vetää usein asiat niiin överiksi, että ei pysty ko ihmettelemään.
Mitkä levyt ottaisitte mukaan autiolle saarelle?
Autiolla saarella on varmaan ihan äärimmäisen kuuma. Aurinko paistaa ja palmut heiluu ja mitäs kaikkea. Siellä täytyy siis ehdottomasti olla mukana jotain kesälevyjä. Hardcore Superstar –
No regrets. Hanoi Rocks – mikä levy vaan. Ratsiaa pitää olla. Myös Steel Panther – Feel the Steel. Weezer on ehdottomasti aution saaren musaa, eli lyödään siltä mukaan vaikka tuo uusin levy (ja aika tosi tosi hyvä levy), eli Raditude. Ja vielä joku superkokoelma Tehosekoittimelta, kiitos. Henna varmaan haluais Lady Gagaa myös, mutta sitä pitää vielä harkita.
Toimittanut Jouni Vikman