Näyttelijä ja tanssija Taina Elg on kuollut 95-vuotiaana Helsingissä 15. toukokuuta. Elg teki kansainvälisen uran Hollywoodissa 1950-luvulla ja on yhä Suomen ainoa Golden Globe -palkittu elokuvanäyttelijä.
Elg syntyi Helsingissä 1930. Hän aloitti uransa balettitanssijana ja opiskeli tanssia Suomessa, Ruotsissa ja Lontoossa. Lontoossa hänet löysi amerikkalainen elokuvatuottaja Edwin H. Knopf, minkä seurauksena Elg solmi seitsemän vuoden sopimuksen elokuvayhtiö MGM:n kanssa.
Elg näytteli 1950-luvulla useissa yhdysvaltalaiselokuvissa, kuten The Prodigal, Diane ja Gaby. Roolistaan Les Girls -elokuvassa hän voitti Golden Globen parhaana musikaali- tai komediaelokuvan naisnäyttelijänä. Edellisenä vuonna hänet palkittiin parhaana ulkomaalaisena naisnäyttelijänä.
Elg esiintyi myöhemmin Broadwaylla muun muassa musikaaleissa Where’s Charley? ja Nine, joista hän sai Tony-ehdokkuudet. Televisiossa hänet nähtiin sarjoissa Guiding Light ja One Life to Live.
Elg oli naimisissa Carl Björkenheimin kanssa vuosina 1953–1958. Heidän poikansa on jazzkitaristi Raoul Björkenheim. Vuodesta 1982 Elg oli naimisissa Rocco Caporalen kanssa. Hän asui pitkään New Yorkissa, mutta palasi myöhemmin Suomeen.

Alamy, AOP