Muusikko, pianisti, säveltäjä ja musiikin lehtori Jari Hakkarainen on kuollut 64-vuotiaana. Hänen sometililleen on ladattu video, josta selviää hänen kuolemansa.
– Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. Mutt’ sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän, kerrotaan videon yhteydessä.
– Jari nukkui rauhallisesti pois perjantaina 5.6.2026 omassa rakkaassa kodissaan Sauvossa, kerrotaan videossa lisää tilanteesta.
Hakkarainen soittaa videossa pianoa. Hän ehti toimimaan opettajana monissa kouluissa, joita ovat peruskoulu, lukio, yliopisto sekä konservatorio. Hän oli mukana myös politiikassa.
Hakkaraisen ura liittyi myös esiintymiseen. Hän ehti esiintymään ennen kuolemaansa vielä Jorma Uotisen kanssa. He konsertoivat esimerkiksi maaliskuussa Paimion kirkossa.
Hakkarainen esiintyi pianistina laajasti säestäjänä eri taiteilijoiden kanssa. Hän myös sävelsi monenlaista musiikkia, kuten laulusarjoja, musikaaleja, yksinlauluja sekä instrumentaalisia teoksia.