Suomalaisella naispopparilla miljoonaomaisuus – yhdessä yli 20 vuotta vanhemman ulkomaalaisen näyttelijän kanssa

Como selvitti.

01.09.2022

Uuden musiikin kilpailussa UMK:ssa taannoin esiintynyt Bess hurmasi kappaleellaan Ram Pam Pam, joka soi edelleen ahkerasti radioaalloilla.

Mutta kuka on tämä mystinen Bess, jonka ikääkään ei tiedetä? Comon tietojen mukaan hän on kolmekymppinen ja seurustelee tanskalaisen näyttelijän Danny Bærtelsenin kanssa. Bærtelsen on näytellyt muun muassa yhdysvaltalaiselokuvassa Happy Endings Sleepover. Hänenkään iästään ei helposti saa tietoja, mutta voimme villisti veikata hänen olevan viidenkympin paremmalla puolella.

Bessin taustat ovat mielenkiintoiset. Hän on erittäin varakas.

Bess eli Essi Launimo pääsi uutisiin jo vuonna 2000, kun Helsingin Sanomat uutisoi viidestä ”uudesta miljoonalapsesta”. Launimon IT-pomo-isä kevensi tuolloin tyttärensä osakesalkkua 8,7 miljoonalla markalla.

Myöhemminkin nuori nainen on esiintynyt suurituloisten listalla. Esimerkiksi vuonna 2009 hän sai pääomatuloja lähes puoli miljonaa euroa. Hänen omaisuutensa arvo lasketaan vähintään miljoonissa.

 

Lisää luettavaa