Suomalaiskaunotar Jasmin Mäntylä kirjoittaa BlogBook-blogissaan olleensa todella huolissaan itsestään.
-Tänään kuitenkin tiettyjen verikokeiden jälkeen voin ainakin toistaiseksi hengittää vapaammin, hän toteaa.
Nainen ei kuitenkaan paljasta mistä terveysongelmista on kyse.
-Olen pyrkinyt elämään terveellisesti jo pidempään ja silloin mitään terveyteen liittyviä huolia ei edes osaa odottaa. Myös stressi ja suru vain pahentavat kaikkea.
Jasmin kertoo jo lapsesta lähtien sairastuneensa silloin kun joku asia on pelkästään ”ahdistanut hieman”.
-Jo oman terveyteni takia haluan tehdä uusia ratkaisuja, valintoja ja päätöksiä oman elämäni suhteen, mystinen nainen kirjoittaa.
Hän on ollut otsikoissa viime aikoina parisuhdehuolineen.