Suomalaisräppäri tunnustaa: ”Olen raitistunut alkoholisti” – videolla melkoisia yllätyksiä!

Räppäri Sana on tehnyt ehkä tähänastisen elämänsä kovimman biisin.

16.03.2022

Räppäriheittäytyjä Sana on tehnyt biisin nimeltä Uudestaan.

Se on tarttuva, hittipotentiaali on 100. Mutta sillä on myös suurempi sanoma. Se kertoo että kipukohtiaan ei ole syytä hävetä – avoimuus on tie pelastukseen. Ja huomenna on uusi päivä.

-Oon raitistunut alkoholisti. Lopetin juomisen ja kaikki muutkin päihteet vuonna 2015. Oon kulkenut pitkän ja kivisen tien. Kirjoitin kokemuksistani biisin, joka sai nyt mielettömän upean musiikkivideon kylkeensä, Sana sanailee.

Sanan videolla monet muutkin astuvat esiin haasteidensa kanssa.

Videolla nähdään muun muassa julkkiksia. Esimerkiksi malli ja tatuointiartisti Sini Ariell kertoo riivaajista päänsä sisällä, Janne Kataja taas pituuden pilkastaan.

Susanna Ingerttilä on kamppaillut biponsa kanssa, Kristoffer Ignatius kiusaamisen. Sani taas on selviytynyt töiden menetyksestä ja konkurssista.

 

YouTube video

Lisää luettavaa