Suomalaisrokkari liikuttui kyyneliin ja kertoi: ”Luultavasti kadun tätä aamulla!”

06.01.2015

Anssi Kela on haltioitunut omista, uusista biiseistään. Hän kysyykin Facebookissa:

-Onko kornia liikuttua lähes kyyneliin omista tekemisistään? Diggailen raivokkaasti, kuulostaa niin vitun hyvältä. Edellisen levyn jälkeen tuntui siltä, että voiko sitä mitenkään ylittää. Nyt vaikuttaisi siltä, että kyllä voi.

Lauluntekijä uskoo katuvansa yöllä kirjoittamaansa paljastusta aamun tunteina.

Mutta kyllähän henkseleitä saa paukutella, jos itsestä siltä tuntuu.

-Olen valmistanut levyllisen ihanaa pop-musiikkia — tulette kuuntelemaan tätä suupielet korvissa. Mehustelen myös jo sillä, miten siistiä ensi kesänä tulee olemaan, kun näitä kappaleita pääsee soittamaan keikoille.

Hienoa, Anssi!

Lisää luettavaa