Suomen seksikkäin tanssiryhmä lopettaa – aiheutti litsislätsis-kiimaa ympäri maailman!

RIP SH.

30.09.2021

Suursuosittu tanssi- ja showryhmä Scandinavian Hunks lopettaa toimintansa ja käynnistää jäähyväiskiertueen ensi keväänä.

Scandinavian Hunks perustettiin vuonna 2001 ja on tehnyt 20-vuotisen uransa aikana tuhansia keikkoja ja saavuttanut yli miljoonan katsojan yleisön.

Scandinavian Hunks on hurmannut kahdenkymmenvuoden aikana fanejaan, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Suomen lisäksi Scandinavian Hunks on esiintynyt Ruotsissa, Italiassa, Sloveniassa, Virossa, Turkissa, Espanjassa, Thaimaassa ja Saksassa.

Ryhmässä on ollut vuosien kuluessa mukana noin 35 suurta herrasmiespersoonaa ja roolihahmoa.

Lisää luettavaa