Susanna Laineella erikoiset yöpuuhat – ”Heräsin yöllä 200 kertaa”

Susannan erikoiset yöpuuhat.

20.01.2025

Juontaja Susanna Laine kertoo Instagramin tarinoissaan heränneensä edellisenä yönä jostakin syystä noin 18 kertaa. Videon päällä olevassa tekstissä hän mainitsee heränneensä yöllä 200 kertaa.

Lue myös: Susanna Laine harmistui Dubain-lomallaan – teki välittömän ratkaisun

Lue myös: Seiska: Tätä mieltä Susanna Laine on Vappu Pimiästä – ”Noin, nyt se on sanottu ääneen!”

Susanna ihmettelee videossaan syytä niin monelle heräämiselle. Hänellä ei ollut esimerkiksi vessahätää tai muuta yleistä syytä heräämiseen. Yhden hyvän syyn hän osaa kuitenkin kertoa: nälkä oli yllättänyt hänet ja hänen oli täytynyt syödä pari leipää keskellä yötä.  

– Nyt on tosi sellainen pirtee olo, virnistää Susanna kameralle huonojen yöunien jälkeen.

Susanna julkaisi edellisenä päivänä ennen huonoja yöuniaan kuvan menneisyydestä. Kuvassa on taaperoikäinen Susanna seisomassa vaunuissa, joita pukkaa hänen isoveljensä.

– Onnea isoveikka siitä, että sait hoitaa tällästä peinsessaa koko nuoruutesi. Onnea myös syntymäpäivä johdosta, onnitelee Susanna syntymäpäiväänsä viettävää isoveljeään.

Susanna kertoo julkaisussaan veljestään hauskan tarinan, joka tapahtui jo ennen Susannan syntymää.

– Teit ekat autokaupat jo 6 veenä, kun myit isän rämän 50 markan volkswagenin kaikken yllätykseksi ohikulkijalle 600 markalla. Siitä ne sitten bisnekset käynnisty!, kertoo Susanna.

Susanna paljastaa Instagramin tarinoissaan kuvan ottopaikan olleen Esplanadin puisto ja vuoden hän arvelee olevan 1982.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Susanna oli perheen iltatähti

Susannan äiti oli Susannan syntyessä 38-vuotias. Äiti oli synnyttänyt Susannan isosiskon Tiinan 19-vuotiaana. Tiina oli jo muuttanut kotoa, kun pikkusisko syntyi. Timo, jonka syntymäpäivän kunniaksi Susanna julkaisi vanhan kuvan, oli hänkin jo teini-ikäinen pikkusiskon syntyessä.

Lue myös: Seiska: Susanna Laine käärii rahaa, mutta sanoo: ”Onhan se hyvä, jos jotain jää pahan päivän varalle”

Sekä Susanna että Tiina ovat osallistuneet kauneuskisoihin ja pärjänneet niissä hyvin. Susanna oli vuonna 2005 Miss Suomen toinen perintöprinsessa ja Tiina oli vuonna 1984 Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa.