Tällä laulajalla on työmoraalia – konsertti keskeytettiin turvauhan vuoksi

29.06.2013

Kelly Clarksonia ei ainakaan voi syyttää diivailusta. Laulajatar oli tilattu juhlistamaan Michiganissa sijaitsevan ohjelmistoyrityksen perjantaisia avajaisia.

Kaikeksi harmiksi rankkasade yllätti paikalle saapuneet fanit ja järjestäjät.

Clarkson kuitenkin jatkoi laulamista hätkähtämättä. Hän kertoi kuuntelijoilleen pysyvänsä sateessa heidän kanssaan ja vitsaili, ettei ainakaan tarvitse hikoilla.

Pian järjestäjät kuitenkin keskeyttivät esiintymisen turvallisuussyistä. Myöhemmin Clarkson vielä pahoitteli Twitterissä keskeytynyttä esiintymistä.

Lisää luettavaa