Tällainen on Matti Nykäsen hautajaissaattue – poliisit ajavat alussa ja lopussa

Matti Nykänen haudataan juhlallisesti ja näyttävästi ensi lauantaina.

28.02.2019

Matti Nykäsen hautajaiset järjestetään Jyväskylässä lauantaina. Poliisi valvoo ja ohjaa liikenteen sujumista.

Omaiset ja poliisi ovat toivoneet, että yleisö seuraisi hautajaissaattoa katujen varsilta eikä ajaisi hautajaissaattueen perässä. Myös julkisten liikennevälineiden käyttöä suositellaan.

Poliisi tulee ajamaan saattueen alussa ja lopussa.

Hautajaispaikalla on järjestyksenvalvonta. Ylimääräisiltä ihmisiltä eli muilta kuin surevilta omaisilta estetään paikalle pääseminen. Muistotilaisuus on yksityinen.

Poliisin mukaan Nykäsen hautajaissaattue voi aiheuttaa katkoksia liikenteessä noin kello 13:sta asti. Hautajaissaattueen reitti on: Puistokatu – Taulumäki – Vanha Saarijärven tie – Prisman kiertoliittymä – Ruokkeentie – Laajavuori – Seppälänkangas.

Laajavuoressa saattue pysähtyy minuutin ajaksi Matti Nykäsen mäeksi nimetyn, vuonna 1965 rakennetun suurmäen ”juurelle”. Sieltä Matin hyppyura sai noin neljäkymmentä vuotta sitten alkunsa.

Lisää luettavaa