Jo jonkin aikaa on-off-suhteessa eläneet Johanna Tukiainen ja Joonas-kulta ovat virallistaneet suhteensa kihlajaisin.
-Meillä oli eilen Joonaksen kanssa kihlajaisjuhlat. Ihanassa paikassa Ullanlinnassa, nämä olivat pienimuotoisesti privaatit juhlat. Järkkäämme vielä omille ystävillemme kihlajaiset, Tukiainen selvittää Instagram-päivityksessään.
Kuvissa nähdään tarjoiluja: kaljan ja lonkeron lisäksi ainakin rosé-viini on maistunut.
Häät ovat luonnollisesti seuraava askel. Niistä Tuksu toteaa, että tälle kesälle ei vielä ehdi, mutta seuraavalle.
Lue myös: Vihdoin puhuu Tuksu – kertoo myös ison uutisen
Lue myös: Uuno: Poliisi pidätti Tuksun – kuvat leviävät netissä
-Olen nyt 47-vuotias ja Joonas on 28 vuotta. Totta kai tässä on ikäeroa. Yleensä minulla on aina ollut mua vanhempia miehiä elämässäni. Nyt kävi näin päin mitä en olisi ikinä uskonut, mutta iät menikin juuri päinvastoin! nainen pähkäilee.
”Joonas on superhyvä suutelemaan”
Johanna sanoo aina luulleensa, että hänen miesmakunsa on vanhemmat miehet.
Lue myös: Seiska: Hän on Johanna Tukiaisen uusi rakas – ikäero hämmästyttää
-Mutta nyt rakastuttiin, ja Joonas on viikkokausien ajan sanonut että hän todella rakastaa minua, ja haluaa mut vaimokseen. Totta kai olemme käyneet läpi ikäkysymystä. Joonaksen naismaku on aina ollut häntä vanhemmat naiset, ja mikä mulla olisi vastaan 28-vuotiasta nuorta, komeaa miestä! Hän on 180 senttiä pitkä, kalju ja niin seksikäs mustassa nahkatakissa. Kaiken lisäksi hän on superhyvä suutelemaan.
Pari kertoo käyvänsä seurakunnan kokouksissa.
-Joonas on tottunut mun uskoon. Itse asiassa hän katsoo sen positiivisena asiana, Tuksu tietää kertoa.
Rolexia ranteeseen
Kuvissa nähdään myös lahjasatoa.
Jompi kumpi, ilmeisesti Joonas, on saanut ranteeseensa Rolexin.
Varmemmaksi vakuudeksi pöydälle on aseteltu myös pakkaus, jossa kello on annettu.