Maailmalla kuolee jatkuvasti ihmisiä, kun he kirjoittelevat tekstiviestejä tai ottavat itsestään selfie-kuvia.
Vaarallisin ”pariselfie” on kuitenkin ehdottomasti aseen kanssa otettu selfie. Jälleen yksi nuorukainen on kuollut ase kädessään. 15-vuotias menehtyi Intiassa.
Pojalla oli kuvaa ottaessaan isänsä pistooli. Hän laukaisi aseen vahingossa päähänsä. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa.
Miksi aseen kanssa otettu selfie johtaa kuolemaan? Tähän voi vastata vain mutu-tiedon varassa, mutta se tuskin on kamalan kaukaa haettua.
Ihminen vain yksinkertaisesti menee sekaisin. Kun hänen pitäisi painaa kameran laukaisinta, hän painaakin liipaisinta. Inhimillistä, mutta niin uskottavaa.