Tämä kammottava video maalaa todellisuuskuvan nykypäivän Brasiliasta – ei herkille!

Brasilia on rikollisuuden, korruption ja sekasorron kourissa.

29.11.2017

Brasilian järkyttävä rikollisuustilanne on kaikkien tiedossa. Tilasto kertoo, että väkivaltaisia kuolemia oli vuonna 2015 liki 60 000.

Tänä vuonna pelkästään Rion kaupungin viranomaiset ovat kirjanneet noin 2 800 henkirikosta vuoden ensipuoliskolla. Kasvua oli yli kymmenen prosenttia edellisvuoteen. Poliisin raakuus puhuttaa. Poliisi on surmannut lähes 600 oletettua rikollista. Poliisin toimet ja raakuus herättävät jatkuvasti levottomuutta kansassa ja lietsovat väkivaltaa entisestään. Kouluja suljetaan päivittäin ammuskelujen takia.

Ulkoministeriön matkustussuositukset toteavat, että Brasiliassa tulee noudattaa rikollisuuden vuoksi erityistä varovaisuutta. Ryöstöjä esiintyy usein liikennevaloissa, joten auton ovet ja ikkunat kannattaa pitää lukittuina. Myös lapsi- ja nuorisojengit ryöstävät turisteja, erityisesti rantojen tuntumassa liikuttaessa tulee olla varuillaan. Yöllä kaupungilla liikkumista jalkaisin on syytä välttää. Riossa ja São Paulossa on rikollisliigojen keskinäisiä tai niiden ja poliisin välisiä aseellisia yhteenottoja, jotka voivat ulottua myös turistialueille. Rikollisjoukot ovat välillä myös tarkoituksella kohdistaneet aseellisia hyökkäyksiä siviilejä vastaan luodakseen epäjärjestystä.

Ulkoministeriömme mukaan suurkaupunkien slummit eli ”favelat”ovat erittäin vaarallisia alueita ja niitä tulee välttää. Riski joutua keskelle aseellista välikohtausta on korkea. Turisteille järjestettäviin slummikiertoajeluihin osallistumista ei todellakaan voi suositella.

Väkivaltainen arki näkyy myös Liveleak-videoissa, joita Brasiliasta lisätään jatkuvasti nettiin. Tuorein niistä on muutamassa tunnissa noussut viraaliksi. Siinä tapahtuu kylmäverinen murha keskellä kirkasta päivää. Kyse on ilmeisesti jengikostosta.

Tätä on Brasilian arki tänään. Surullista. Emme suosittele videota herkille.

Lisää luettavaa