Tämän brasilialaisen teinitytön neitsyys olisi huutokaupan, lähtöhinta 300 000 euroa

Brasilialainen Rosalie Pinho päätti panna. Huutokaupan pystyyn. Nimittäin neitsyydestään. Lähtöhinta on 300 000 euron paremmalla puolella.

30.01.2018

Neitokainen tuli moiseen tulokseen, koska hänen perheellään on taloudellisia vaikeuksia. Hän on kertonut medialle haluavansa ostaa äidilleen talon.

19-vuotias ei ole koskaan kuulemma seurustellut, muutamia suukkoja hän on kuitenkin vaihtanut.

Neitokainen ei pidä neitsyytensä menettämistä tällä tavoin mitenkään pahana.

-Mieluummin teen sen näin kuin annan jonkun särkeä sydämeni samalla, hän toteaa.

Mikään pikkulompakkoisten juttu ei huutokauppa ole, sillä 300 000 eurosta lähdetään, ensimmäinen nosto on 350 000, sitten jo 450 000, jonka jälkeen puoli miljoonaa. Neito toivoo keräävänsä 750 000 euroa.

Hän paljastaa jo saaneensa 440 000 euron tarjouksen. Mitään etnistä tai muuta rajoitetta ei nainen aseta neitsyyden ostajalle – hänen vain täytyy olla tautipuhdas.

Huutokauppaa nuori nainen käy salaa, eikä ole julkaissut itsestään kasvokuvaa. Aiheesta kertoo muiden muassa Metro-lehti Britanniassa.

 

Lisää luettavaa