Vuosia sitten yksinäinen pikkupoika esitti viattoman toivomuksen: kunpa hänen joululahjaksi saamansa rakas leikkinalle heräisi oikeasti eloon. Ja joulun ihme tapahtuu. Ted-nalle muuttuu itsenäisesti liikkuvaksi, ajattelevaksi ja puhuvaksi olennoksi, josta vanhempian alun kauhun jälkeen tulee suuri julkkis.
Ted-leffa kuulostaa siis herttaiselta lasten elokuvalta, mutta alkuasetelman ei pidä antaa hämätä. Se on itse asiassa Kauhea kankkunen -menestyksen tyylinen räävitön aikuisten komedia.
Kun ajassa kelataan muutama vuosikymmen eteenpäin, on Ted-nallen julkisuusarvo haihtunut, mutta se – tai hän – on edelleen aikuiseksi kasvaneen Johnin (Mark Wahlberg) paras ystävä. Kaksikon harrastukset vain ovat vaihtuneet lapsuuden leikeistä aikuiseen hölmöilyyn huumeiden viihdekäytön kaltaisiin vastuuttomuuksiin. John ei oikein koskaan ole kasvanut aikuiseksi, ja se alkaa vihdoin olla ongelma, kun hänen pitäisi ottaa ratkaiseva askel pitkäaikaisen tyttöystävänsä Lorin (Mila Kunis) kanssa. Kaiken lisäksi asioita mutkistaa se, että joidenkin mielestä Ted olisi mitä mainioin lisäys heidän omaan perheeseensä.
Jouni Vikman
Ted. Ohjaus: Seth MacFarlane. Pääosissa: Mark Wahlberg, Mila Kunis, Seth MacFarlane. Genre: Komedia. Teattereissa: 10.8.2012