Tässä Euroopan maassa tehdään eniten peniksen suurennuksia – yllätyitkö?

01.08.2014

Mirror kirjoittaa, että Saksassa tehdään suuri osa maailman kaikista peniksen pidennyksistä. Selvitys, jonka on tehnyt plastiikkakirurginen kansainvälinen järjestö (ISAPS), ei kuitenkaan paljasta leikattujen kansallisuutta. Käytännössä tämä voi tarkoittaa Saksaan suuntautuneiden kikkelinpidennysmatkojen mahdollisuutta.

Kaiken kaikkiaan maailmassa tehtiin yli 15 000 peniksen suurennusta vuositasolla. Saksassa niistä tehtiin lähes 2 800 kappaletta.

Mirrorin mukaan leikkauksilla voidaan pidentää penistä jopa kuusi senttiä. Paksuuttakin on mahdollisuus saada useita senttimetrejä.

ISAPS:in mukaan viime vuonna tehtiin maailmassa yli 23 miljoonaa kauneusoperaatiota. Eniten niitä tehtiin Yhdysvalloisssa, seuraavaksi eniten Brasiliassa ja sitten Meksikossa.

Lisää luettavaa