Arvostetussa lääketiedejulkaisussa JAMA:ssa kirjoitetaan tuoreesta tutkimuksesta, jossa tutkimusaineistona on käytetty lähes sadan tuhannen naisen terveysseurantatietoja peräti 20 vuoden ajalta.
Tutkimuksen mukaan jos henkilö joi päivittäin vähintään yhden sokerilimonadin, hän sairastui maksasyöpään jopa 85 prosenttia todennäköisemmin tai menehtyi krooniseen maksasairauteen 70 prosenttia todennäköisemmin kuin sellainen, joka ei juonut sokerilimsoja kuin pari kolme annosta kuussa.
Tutkimustulokset ovat sen verran mielenkiintoisia että jatkotutkimuksia tarvitaan. Luonnollisesti yhdestä tutkimuksesta ei voi vetää kovin suuria johtopäätöksiä, vaikka sokerilimonadien maksalle käyvästä rasituksesta on toki aiemminkin esitetty näyttöä.