Zach Andersonin tapaus puhuttaa Yhdysvalloissa. 19-vuotias poika haki itselleen tyttöystävää Hot or not -sovelluksen kautta. Hän löysikin 17-vuotiaan neitokaisen, jonka kanssa hän päätyi sänkyyn.
Sitten iski pommi. Tyttö oli valehdellut ikänsä. Hän oli 14. Nyt Anderson on seksuaalirikollisten rekisterissä ja hänen perheensä on hylännyt hänet. Asiasta uutisoivat jenkkimediat, kuten CNN.
Vaikka tyttö on tunnustanut harhauttaneensa ikänsä, pyytänyt sitä kirjeitse anteeksi ja myös tämän äiti on vedonnut oikeuslaitokseen, tuomio annettiin. Nyt Anderson on seksuaalirikollisten rekisterissä yhtä kuin raiskaajat ja pedofiilit.
Tuomari oli päinvastoin hyvin ankara:
-Nykyään mennään nettiin, harrastetaan seksiä ja sitten sayonara. Ei tälle ole mitään puolustusta, ei tällaista voi hyväksyä.
Anderson on nyt linnassa 90 päivää, viisi vuotta ehdonalaisessa ja 25 vuotta seksirikollisten rekisterissä. Asiasta onkin alettu puhua tapauksen myötä julkisesti. Monien asiantuntijoiden mielestä ei ole oikein, että teinisuhteissa syntyvät tilanteet ansaitsevat saman rekisterimerkinnän kuin pedofiilien tekemät raakalaismaisuudet. Monet rekisterissä olevista ovat nykyään teinejä.