Teki naisen feikkiprofiilin Faceen ja hämmentyi: Julkkikset hekumissaan – myös Axl Smith!

21.06.2016

Comon toimittaja haastatteli jekkumielessä feikkiprofiilin Facebookiin tehnyttä nuortamiestä, joka hämmästyi sosiaalisen kokeensa murskaavasta läpimenosta. Kokeensa nuorukainen teki jo vuosi sitten, eikä hänellä enää ole kyseistä profiilia.

-Valitsin kauniin tytön kuvan jostain netin ilmaiskuvapalvelusta ja keksin suomalaisen nimen. Pyysin julkkiksia kavereikseni. Ja kyllähän he kiinnostuivatkin nuoresta, kauniista naisesta, sosiaalisen kokeen tekijä, joka ei halua nimeään julkisuuteen, kertoo Comolle.

Hän kertoo hämmentyneensä kuinka avoimesti häntä pyydettiin treffeille ja pokailtiin. Varsinaisia pervoehdotuksia hän ei saanut.

-Moni näistä miehistä seurusteli tai oli naimisissa, ja siitä oli tieto myös Facebook-profiilissa. Vaan eipä se estänyt mitään tai tai ketään. Eräs urheilumaailmasta tuttu toimija oli kovasti ehdottelemassa että tavattaisiin, muuan vanhempi kansanedustajamies pyysi ihan eduskuntaan kylään. Eräs päätoimittaja oli myös kovasti halukas lähtemään treffeille.

Entä Axl Smith, puhutaan nyt jostain nimelläkin.

-Kyllä hän oli kaverinani ja juttelin hänenkin kanssaan. Kyllä hänkin oli lähdössä treffeille, mutta vetäydyin siitä.

Identiteettivarkaudesta tuli rikos viime syksynä. Tämä tarkoittaa, että jos esiinnyt Facebookissa toisen nimellä ja kuvalla, kyse on asianomistajarikoksesta ja henkilö voi tehdä rikosilmoituksen. Pelkkä fantasiafeikkiprofiilin tekeminen eli se, että yhdistät mielivaltaisesti kuvan ja keksit nimen, ei ole rikos. Tietenkin, jos teet sillä rikoslaissa tarkoitettuja petoksia, asia muuttuu toiseksi.

 

Lisää luettavaa