Tikkurilan asemalla ihmiset vain kuvasivat: ”Miten joku kehtaa!”

Nykyään tulipaloja sammutetaan ja ihmisiä elvytetään kännykkäkameroilla. Noin niin kuin karikoiden.

07.05.2019

Asia tuli taas ikävästi esiin, kun vantaalaisessa someryhmässä muuan nainen kertoi todistaneensa Tikkurilan asemalla erikoista näytelmää. Näin hän kirjoitti:

-Dixin asemalla on elvytystilanne raiteilla 4-5 rullaportaiden edessä. Ihmiset on uskomattomia! Jäävät viereen katsomaan ja kuvaamaan kyseistä tapahtumaa. Ei voi kuin ihmetellä, hän paheksuu.

Hän saa välittömästi tukea kommentilleen.

Rva Laitinen -nimimerkillä esiintyvä nainen toteaa, että elämme surullista aikaa.

-Olen itse antanut ensiapua paristi tilanteessa, jossa hengenlähtö minuuteista kiinni. Osa ihmisistä lampsii vain automaatille (tämä tilanne siis automaatin edessä). Nainen kouristaa, lyönyt päänsä, niin tuhistaan että vittu kun on kiire ja siinä pitää makoilla.

Ruotsissa astui viime vuonna voimaan laki, joka kieltää onnettomuusuhrien kuvaamisen. Poliisitarkastaja Timo Ajaste on julkisuudessa todennut, että meilläkin on syytä pohtia samaa.

Kuvien julkaiseminen on epäeettistä mutta kuvaaminen voi myös haitata pelastushenkilöstön tai poliisin toimintaa.

Lisää luettavaa