Tiktakista tuttu Petra romahti, avaa Hymyssä mikä vei syviin vesiin

Kun ei tule uni.

16.06.2025

Laulaja Petra Gargano kertoo Hymy-lehdelle antamassaan haastattelussa avoimesti väsymyksestä ja uupumuksesta, jotka aiheuttivat hänelle painajaismaisen elämänjakson hänen jäätyään kotiin vauvan kanssa.

Tiktak-yhtyeestä tunnetuksi tullut Gargano sanoo kärsineensä kroonisesta unen puutteesta, joka johti lopulta henkiseen romahtamiseen. Elämänmuutos oli kova siksikin, että hän jäi kotiin ja oli sitä ennen ollut keikkaileva artisti.

– Se oli rankkaa aikaa. Kun en saanut nukuttua, olin todella väsynyt. Se oli henkinen romahdus, johon ei auttanut lääkityskään, Gargano sanoo Hymyn painetussa lehdessä.

Gargano tietää kaavan, joka on totta useimmille:

– Mitä vähemmän nukkuu, sitä enemmän alkaa stressata. Siitä tulee kierre, joka vaikuttaa mielialaan, hän sanoo.

Terapia ja liikunta avuksi

Vaikeasta vaiheesta hän selvisi terapian avulla. Garganon mukaan oli helpottavaa, että apua löytyi kodin ulkopuolelta.

– Läheisille ja puolisolle purkautuminen olisi voinut olla kuormittavaa, Gargano sanoo.

Toipumisen tukena on ollut myös liikunta, josta on tullut hänelle tärkeä voimavara. Hän toimii nykyisin itsekin personal trainerina.

Garganon mukaan liikunta on auttanut myös uniongelmiin, kunhan treeni ei ajoitu liian myöhäiseen iltaan.