TIS-Mattu yläosattomissa – vou mikä kuva!

Temptation Island Suomesta tuttu Mattu eli Mathilda on poseerannut taiteellisessa kuvassa.

08.06.2020

Kuva on juuri oikealla tavalla sensuellin rohkea. Ei liikaa. Vaikka kyllä meille rohkeammatkin toki käyvät.

Toivomuksen jos saa esittää, niin että tästä kuvasarjasta olisi enemmänkin otoksia, joita voisi myöhemmin – vaikka ripotellen – julkaista lisää. Kyllä me keräämme koko sarjan.

TIS-Mattu siippansa Japen kanssa ovat muuttaneet uuteen kotiin, ja viettelysten saari tuli selätettyä ihan okei.

– Rakkaus tuntuu hyvältä. Suhteemme on kehittynyt tosi vahvaksi. Emme hätkähdä pienistä jutuista, Jape kertoi Iltalehdelle.

Lisää luettavaa