Ilmoitus: Älä törttöile raha-asioiden kanssa – netistä saat ilmaista apua lainapäätöksiin

Lainanotto on usein hyvä ja perusteltu tapa rahoittaa isompi hankinta. Lainaa valitessa on kuitenkin helppo mennä metsään jo alkumetreillä. Miksi et antaisi ilmaisen lainavertailupalvelun poimia juuri sinun tarpeeseesi sopivimmat tarjoukset?

19.08.2021

ILMOITUS Raha-asioista huolehtiminen ei aina ole elämän kiinnostavimpien asioiden listalla, mutta pienellä panostuksella monelta ongelmalta voi välttyä. Erityisesti nuorella iällä tehdyt virheet voivat kulkea mukana pitkään, joten kaikki helpot apuvälineet on järkevää ottaa käyttöön. Taloudenpidon oppaiden pänttääminen ei liene mieluista kovin monelle, mutta yksinkertaisen budjetin laatiminen vaikkapa puhelimeen onnistuu parissakymmenessä minuutissa. Lisäksi, kun lainanotto tulee ajankohtaiseksi, esimerkiksi ensimmäisten kodinkoneiden ostoa varten, on lainatarjous järkevää kysyä mahdollisimman monesta pankista.

Miksi ottaisit vastaan ensimmäisen eteen tulevan lainan, kun et varmasti tekisi päätöstä hintoja vertailematta muidenkaan asioiden kanssa? Lainojen vertailuun löytyy monia palveluita, joista täysin kotimainen OmaLaina on maan kattavin. Kilpailutus onnistuu alusta loppuun älypuhelimella tai tietokoneella ja mikä parasta; se on täysin ilmaista.

Kilpailuta lainat verkossa ja aikaa jää sinulle tärkeisiin asioihin

Kattavasti tehty vertailu on varmin tapa löytää halvimmat hinnat ja tämä pätee myös lainoihin. Jokainen myös ymmärtää, miten vaikeaa ja aikaa vievää hintojen vertailu olisi ilman hintavertailupalvelujen keräämää tietoa. Omalaina.fi on Suomen kattavin lainojen vertailupalvelu, josta löytyvät niin kaikille tutut suuret pankit, kuin myös modernit vain verkossa toimivat rahoitusyhtiöt. Erilaisia luotonantajia löytyy jopa yli 30, joten tarjoamme parhaat mahdollisuudet saada yhdellä hakemuksella monia lainatarjouksia – lainasummasta riippumatta.

Näin kilpailutat lainat parissa minuutissa:

  1. Täytä lainahakemus Omalaina.fi:ssä – voit valita lainamäärän ja toivomasi maksuajan vapaasti.
  2. Lainahakemus kilpailutetaan jopa kymmenien pankkien ja muiden luotonantajien kesken – eikä kilpailutuksesta veloiteta mitään.
  3. Saat sopivat tarjoukset lähes välittömästi – voit itse valita niistä sopivimman.
  4. Lainarahat voidaan siirtää tilillesi jo saman päivän aikana – kilpailuttaminen ei hidasta hakuprosessia.

Lainat ja muut raha-asiat kannattaa hoitaa kunnolla, kun kilpailutat lainat Omalaina.fi:ssä, saat kattavan yleiskuvan sinulle sopivista lainoista vain muutamassa minuutissa. Näin aikaa jää enemmän itseäsi oikeasti kiinnostaviin asioihin, kuten harrastuksiin ja laina-asiat tulevat samalla hoidettua jämptisti.

Lisää luettavaa