Pintandwefallin kuuntelu virkistää aina, sillä musiikki tuntuu olevan yhtyeelle kuin leikkikenttä. Uudella albumillaan bändi rokkaa entistäkin kokeilevammin ja monipuolisemmin. Etenkin räväkämpien kappaleiden aikana tosin toivoo, että ne kuulisi mieluummin livenä kuin kotisohvalla, sillä Pintandwefall pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta lavalla.
Koska Pintandwefallin viehätys perustuu pitkälti kujeilevaan, kieli poskella olevaan meininkiin, se ei tuota kovin syviä tunne-elämyksiä. Levy on kyllä kiinnostava, arvaamaton ja älykäs, mutta se jää silti hieman etäiseksi. Time is Right for Romans, Baby, on kuin kaveri, jonka seura viihdyttää varmasti, mutta jonka kanssa ei ole mahdollista käydä syväluotaavia, vavahduttavia keskusteluja.
Jose Riikonen