Robin Hood

12.05.2010

Robin Hoodin legendasta on tehty lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja. Rikkailta varastavan ja köyhille saaliinsa jakavan lainsuojattoman roolissa on nähty muun muassa Errol Flynn (Robin Hoodin seikkailut, 1938), Sean Connery (Robin ja Marian, 1976) ja Kevin Costner (Robin Hood – varkaiden ruhtinas, 1991).

Uusimman filmatisoinnin pääosassa nähdään Russell Crowe. Toukokuussa teattereihin tulevan elokuvan nimi on yksinkertaisesti Robin Hood. Ohjauksesta vastaa legendaarinen Ridley Scott (Alien, Blade Runner, Gladiator), joka on nyt Crowen kanssa yhteistyössä jo viidettä kertaa.

Elokuvan alussa Huntingdonin kreivi Robin palaa kotikyläänsä Pohjois-Englantiin otettuaan osaa ristiretkeen. Palattuaan hän huomaa, että Nottinghamin uusi sheriffi (Matthew Macfadyen) sortaa ja riistää kyläläisiä.

Älykkyytensä ja sotataitojensa avulla sir Robin päättää korjata korruptoituneen sheriffin aiheuttamat vääryydet. Robin haluaa myös voittaa hiljattain leskeksi jääneen Lady Marianin (Cate Blanchett) puolelleen.

Russell Crowe on kertonut olleensa Robin Hood -fani lapsesta saakka. Crowe ottikin roolinsa erittäin vakavasti. Hän tutki perusteellisesti Robin Hoodia koskevaa kirjallisuutta, kävi läpi rankan fyysisen treenin sekä harjoitteli kuukausia jousipyssyllä ampumista.

Crowen ja Blanchettin ohella elokuvassa nähdään myös Mark Strong (Sherlock Holmes), William Hurt (Sanaton rakkaus, Smoke) sekä legendaarinen ruotsalaisnäyttelijä Max von Sydow.

Jussi Huhtala

Robin Hood
Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: Brian Helgeland
Pääosissa: Russell Crowe, Cate Blanchett, Mark Strong
Genre: Toiminta
Ensi-ilta: 12.5.2010