1990-luvun valtavan suosittu hittibändi saapuu Suomeen – näistä kappaleista se muistetaan!

Kemikaaliveljekset saapuvat Suomeen.

20.11.2019

Brittiläinen elektronisen musiikin suurnimi The Chemical Brothers saapuu tähdittämään juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna kolmen päivän ajan juhlittavan Provinssin entisestään vahvistuvaa ohjelmistoa.

The Chemical Brothers lukeutuu elektronisen musiikin todellisten supertähtien harvalukuiseen joukkoon. Innovatiivisilla hiteillään kuten Galvanize, Hey Boy Hey Girl, Go ja Block Rockin´Beats klubimusiikin suuren yleisön tietoisuuteen nostanut yhtye on kahminut uransa aikana lukuisia Mercury-, Brit Awards- ja Grammy-ehdokkuuksia pokaten myös palkintopystejä ensimmäisenä elektronisena yhtyeenä Grammyjen historiassa.

Seinäjoen Törnävänsaarella 25.-27. kesäkuuta järjestettävän festivaalin Early Bird -liput sekä leirintä- ja hotellipaketit ovat myynnissä täällä. Early bird -hinnat ovat voimassa vuoden loppuun saakka.

Lisää luettavaa