Apulanta-yhtyeen mystiset firmakuviot ja bisnekset – liikevaihto romahtanut, mutta viivan alle sataa rahaa

Liiketoimintojen tehostamista?

26.04.2022

Apulanta-yhtyeen Apulanta Oy on viimeisen neljän vuoden aikana ollut muutosten tyrskyissä.

Kun liikevaihto vuonna 2018 oli vielä hurjat 3,8 miljoonaa, sieltä on tultu ropisten alas. Voidaan puhua suoranaisesta liikevaihdon romahtamisesta.

3,8 miljoonan jälkeen liikevaihto oli enää 3,3 miljoonaa, sitten 1,1 miljoonaa ja lopulta enää 810 000 euroa.

Luonnollisesti kaksi viimeistä vuotta selittyy koronalla.

Mystisyyksiä on kuitenkin tapahtunut. Vaikka liikevaihto on ollut laskussa kuin häntä, voitot ovat nousseet. Kronologisesti koko ajan ylöspäin.

Liikevoitto nousi ensin seitsemästä prosentista 23 prosenttiin, ja viimeksi liikevoittoprosentti oli jo 37.

Viivan alle firma saatteli huolelliset 347 000 euroa.

Lisää luettavaa