Baarisiivoojan muistelmat, TOP-5: Jätkä kärähti lähes itse teossa!

Nyt muistelee baarisiivoojan töitä ikänsä tehnyt nelikymppinen nainen. Como pyysi listaamaan häntä TOP-5-muistot erikoisimmista tilanteista uransa aikana. Hän ei osannut laittaa niitä järjestykseen, mutta tässä ne kuitenkin tulevat:

  1. Löysin pullon piilotettuna käsipaperitelineeseen. Siellä oli sitten käyty piilopullolla. Homma oli hoidettu niin, että nippu käsipapereita oli nostettu lavuaarin päälle ja pistetty sitten pullo puolityhjään telineeseen. Auki teline oli saatu jollain linkkarilla tai jollain.
  2. Vessasta löytyi naisten punaiset pikkuhousut. Se vain että se oli miesten vessa. Oliko siellä käyty kahdestaan vai oliko jollain miehellä ollut tuoksumuistot mukana, tiedä häntä. Mitähän nainen arveli kotona, kun pikkuhousuja ei enää ollutkaan messissä…
  3. Ravintolan lattialta löytyi ihmiskakkaa. Seurasin vanaa ja se johti miestenvessaan. Ei kakkaa paljon ollut, mutta kyllähän sen seuraavana aamuna kirkkaassa valossa huomasi. Jollain oli tullut hätä, kakkaa oli ruilahtanut lattialle, sitten tarttunut kengänpohjaan, ja sitten hän oli tepastellut kakka jalassa ympäriinsä.
  4. Vessaa oli putsattu töhryistä, joita silloin tällöin ilmestyi. Yleensä aina sama outo kuvio. Nyt oli taas maalattu kaikki vitivalkoisiksi. Menin kesken illan vessaan ja huomasin että tussilla oli taas tehty tuo sama kuvio. Saman tien pisoaarilta lähti nuori jannu, jolta tipahti tussi taskusta. Jep jep!
  5. Olen oppinut kantapään kautta tarkistamaan vessat aina yöllä lähtiessäni töistä, myös kopit. Joskus huolimattomuuksissani oli jäänyt tarkistamatta, kun päätin jättää siivoamisen aamuun. Suljettuun koppiin oli sammunut mies, joka sitten yöllä oli herännyt ja juossut ravintolasaliin. Hälytykset menivät päälle. Aika sokki tälle hemmolle mutta toki myös minulle.

    Lue lisää muisteloja:

    Portsarin TOP-5 osa 1 ja TOP-5 osa 2
    Näin raivostutat baarimikon TOP-5
    Laulatko karaokea, näin suututat vetäjän TOP-5

Aiheet: