Bändin paluulevy 10 vuoden tauon jälkeen – basisti oli tällä välin jakeluauton kuskina!

28.02.2013

Brittiläisen rokkibändi Sueden jäsenet lähtivät eri teille vuonna 2003 viimeisen A New Morning –albumin flopattua pahasti. Vuonna 2010 Brett Anderson, Richard Oakes, Mat Osman, Simon Gilbert ja Neil Codling löivät jälleen hynttyyt yhteen ja ryhtyivät keikkailemaan ahkerasti ympäri maailmaa. Nyt Suedelta on tulossa uusi albumi Bloodsports yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Basisti Mat Osman paljasti 18. maaliskuuta julkaistavan plätyn promoamisen yhteydessä ryhtyneensä bändin hajoamisen jälkeen jakeluauton kuskiksi. Osman kertoi tuhlanneensa kaikki suosion aikana sadelleet setelit ja hänen oli pakko mennä töihin saadakseen laskut maksettua.

Rumpali Simon Gilbert kertoi puolestaan muuttaneensa Thaimaahan. Häntä ahdisti jäädä Britanniaan, koska hänestä tuntui, että bändi oli munannut upean uransa totaalisesti. Vuonna 2007 nokkamies Brett Anderson pyysi Gilbertiä soittamaan soolokeikalleen, mutta sekin tuntui vastenmieliseltä. Gilbert oli varma, ettei enää koskaan nouse lavalle, mutta toisin kuitenkin kävi.

Lähde Q magazine