BB-Janita, 19, julkaisi itsestään kuvia: Meikittömänä, 15-vuotiaana…

18.10.2012

Monien mielestä jopa Big Brotherin tähänastisen Suomi-vaelluksen kaunein nainen, Janita Lukkarinen, on päättänyt jäädä julkisuuteen. Hän poistui talosta kovan pettämiskohun saattelemana ja kertoo nyt Hymy-lehdelle asioiden taustat. Janita on myös avannut blogin, joka kantaa nimeä Life Among Ponpula.

Blogissaan, jonka nimi on viittaus BB-talossa sattuneeseen episodiin (Janita kutsui hiuspompulaa ponpulaksi) nuori neitokainen kertoo elämästään ja jakaa yleisölle myös mielenkiintoisia kuvia.

Hänet nähdään 15-vuotiaana yläkoululaisena ja muun muassa kokonaan ilman meikkiä. Täältä blogiin ihmettelemään.

Lisää luettavaa