Vuoden 2025 The Voice of Finlandista tuttu Ricu on pysytellyt parrasvaloista poissa. Hiljaisuus on herättänyt kysymyksiä, sillä välissä ehdittiin nähdä jo uusi Voice-kausikin.
Minne Ricardo Grönfors -niminen mies sitten katosi?
Ei oikeastaan minnekään.
Ricu on työstänyt kaikessa rauhassa omaa musiikkiaan ja etsinyt suuntaa, joka tuntuu hänen omaltaan. Nyt pitkä odotus on päättymässä, sillä artistilta ilmestyy uusi single Mitä jos me kuoltais huomenna.
– Kappale ei vain jättänyt minua rauhaan. Minulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että tämä on pakko saada ulos, Ricu kertoo.
Kappaleen ensimmäisiä versioita hän teki Mika Laakkosen kanssa. Mökkitie Recordsin myynnin jälkeen työ jatkui Jyväskylässä Poprock Musiikkitalolla tuottaja Tommi Ahosen kanssa.
Jyväskylä on Riculle tuttu paikka, sillä siellä ovat syntyneet myös hänen aiemmat kappaleensa.
Uudessa laulussa on nuoren rakkauden paloa ja kohtalokasta tunnelmaa.
– Tässä kappaleessa on vahva Romeo ja Julia -henkinen tematiikka. Se on herättänyt minussa voimakkaita tunteita ja tuo mieleen hyvin vahvan nuoren rakkaustarinan.
Arttu Wiskari nappasi nuoren laulajan talliinsa
Ricu nousi suuren yleisön tietoisuuteen The Voice of Finlandissa. Ohjelman jälkeen Arttu Wiskari sainasi hänet perustamalleen Mökkitie Recordsille.
Sittemmin Mökkitie Records myytiin, mikä muutti myös Ricun musiikillisia kuvioita. Hän ei kuitenkaan kerro suoraan, onko vanha levytyssopimus päättynyt.
Tällä hetkellä Ricu tekee musiikkia osittain omakustanteisesti yhdessä Tommi Ahosen kanssa.
– Se antaa meille mahdollisuuden tehdä musiikkia omilla ehdoillamme ja varmistaa, että saamme julkaistua laadukasta materiaalia.
Hiljaiset kuukaudet eivät ole menneet hukkaan. Ricu ja Mika Laakkonen ehtivät tehdä useita demoja, joita voidaan käyttää tulevissa julkaisuissa.
– Niissä on valtavasti potentiaalia, ja ne heijastavat vahvasti omaa identiteettiäni artistina. Kappaleet sisältävät myös paljon henkilökohtaista sanomaa.
Ricu lupaakin, ettei seuraavaa julkaisua tarvitse välttämättä odottaa yhtä pitkään.
– Nyt tavoitteena on julkaista musiikkia tasaisemmin.
Voice-julkisuus kävi välillä voimille
Ricu oli vasta 18-vuotias joutuessaan keskelle televisio-ohjelman, julkisuuden ja musiikkibisneksen pyöritystä.
Hän myöntää, ettei vauhti ollut nuorelle artistille aina helppo.
– En kiistäisi, etteikö juuri 18 vuotta täyttäneelle The Voice -rumba ja julkisuus olisi ollut ajoittain kuormittavaa.
Tukea löytyi läheltä.
Lue myös: Arttu Wiskari julkaisi Voice-suosikista vihjailevan kuvan
– Onneksi ympärilläni on ollut ystäviä ja läheisiä tukemassa ja neuvomassa. On ollut hienoa huomata, että kiinnostus minua kohtaan on säilynyt.
Musiikillinen tie on vaatinut myös uuden opettelua. Aiemmat kappaleet syntyivät pitkälti Ricun omassa huoneessa, kun taas uuden singlen tekemiseen on osallistunut muitakin, ja tuotantoa on hiottu pitkään.
– Yhden kappaleen tekemiseen voi joskus kulua todella pitkä aika, varsinkin silloin, kun kaikki on uutta.
Ricu pitää itseään ennen kaikkea laulajana ja artistina. Musiikillisen hiljaiselon aikana hän on kuitenkin ehtinyt auttaa myös ystäviensä yrityksissä.
Parisuhdeasiat eivät kuulu muille
Ricun yksityiselämästä on liikkunut väitteitä, joiden mukaan hän olisi eronnut ja eläisi nykyään sinkkuna.
Suoraa vastausta hän ei anna.
– Koen, että ihmisuhde- ja parisuhdeasiat eivät tällä hetkellä kuulu julkisuuteen. Yksin ja yhdessä on hyvä oppia pärjäämään.
Ricu on kertonut avoimesti romanitaustastaan ja kuulumisestaan myös seksuaaliseen vähemmistöön. Hän on tavallaan vähemmistön edustaja vähemmistön sisällä.
– Olen aina halunnut elää juuri niin kuin itse olen parhaaksi kokenut, ja aion jatkaa samalla tavalla välittämättä muiden mielipiteistä tai moraalisista käsityksistä.
– Vaikka kulkisin eri tietä kuin muut, se ei tarkoita, että olisin eksynyt.
Ricu kertoo, ettei ole itse kohdannut romaniväestön keskuudessa suurta ahdasmielisyyttä.
– Meillä ei varsinaisesti ole tapana sortaa ketään toista. Toki joskus joillakin voi olla turhautunut mieli ja silloin lipsahduksia voi tapahtua, mutta pääasiallisesti tällä ei ole ollut vaikutusta minuun.
Tangokuningatar teki vaikutuksen
Ricu seuraa myös suomalaista iskelmä- ja tangomusiikkia. Tuore tangokuningatar Raija Mäntyniemi saa häneltä vuolaat kehut.
– Olen täysin vakuuttunut siitä, että Raija Mäntyniemi on juuri oikea ihminen tittelin kantajaksi, Ricu toteaa.
Erityisesti Ricua kiehtoo romanitaustaisen Mäntyniemen hillitty mutta vahva lavakarisma.
– Hänen ei tarvitse turhaan elehtiä tai korostaa tunnelmaa esiintyessään. Katse kertoo paljon.
– Hän on poikkeuksellisen vangitseva esiintyjä, jonka äänessä on valtavasti voimaa.
Samaa voimaa Ricu etsii nyt myös omaan musiikkiinsa. Ensimmäinen askel on Mitä jos me kuoltais huomenna – kappale, joka ei suostunut jäämään pöytälaatikkoon.