BB-tyypit järjestäytyvät – haluavat rahastaa faneilla!

18.12.2012

Big Brother -tosi-tv-ohjelma saavutti tässä kuussa kahdeksannen tuotantokautensa kliimaksin, kun rovaniemeläinen nukutussairaanhoitaja Teija Kurvinen pokkasi 50 000 euroa voitostaan.

Muillakin BB-asukkailla on rahankiilto silmissä. Ja asukkaita riittää. Heitä on vuosien aikana kertynyt jo toistasataa.

Comolle kerrotaan, että BB-tyypit suunnittelevat nyt tapahtumia, kuten ohjelmallisia faniristeilyjä, baari-iltoja ja jopa ulkomaanmatkoja, joihin he paraikaa ovat etsimässä yhteistyökumppaneita. Toistaiseksi suunnitelmat ovat vielä salaisia. Sen verran Comolle tihkuu tietoa, että puuhamiehinä ja -naisina on nimenomaan seitsemänneltä tuotantokaudelta tuttuja kasvoja.

Ongelmaksi BB-liiketoiminnassa noussee se, ettei Big Brotherista tuttu väki voi käyttää BB-nimeä ja logoa markkinoinnissaan. Nimen omistaa tuotantoyhtiö.

Nähdäänkö siis pian Isoveljen iltamia, Päiväkirjahuonelaisten pileitä, Brotherin Bimatsujen Baari-iltoja, vai millä nimellä tuleminen tapahtuukaan. Comolle kerrotaan, että fanitoiminnan lähtökohtana on paitsi vastata suureen kysyntään luonnollisesti myös hyödyntää BB-starojen keräämää julkisuusarvoa.

Lisää luettavaa