Beverly Hills 90210 -tähti: ”Rintasyöpäni on palannut”

AOP

Shannen Dohertyn rintasyöpä uusiutui.

Beverly Hills 90210– ja Siskoni on noita -sarjasta parhaiten tunnettu Shannen Doherty on kertonut, että hänen rintasyöpänsä on palannut.

Dohertyllä todettiin rintasyöpä vuonna 2015. Nyt syöpä on kuitenkin uusiutunut.

Doherty kertoi, että syöpä uusiutui jo vähän aikaa sitten. Hän piti kuitenkin asian omana tietonaan kunnioittaakseen Luke Perryn muistoa. Perry kuoli sydänkohtaukseen viime vuoden maaliskuussa.

Perry esiintyi Beverly Hills 90210 -sarjassa Dohertyn kanssa 1990-luvulla. Sarjaan tehtiin viime syksynä uusia jaksoja, ja Doherty halusi osoittaa, että rintasyövän kanssa voi työskennellä ja elää normaalisti.

Doherty kuitenkin myöntää, että hänen syöpäänsä ei ole parannuskeinoa. Hän voi kuitenkin elää sen kanssa normaalia elämää.

Doherty kertoi asiasta Good Morning America -ohjelmassa. Näet sen alta.