Britannian kannabistutkimus vuosi julkisuuteen: ”Laillistamalla yli 200 miljoonan säästöt vuodessa, lisäksi satojen miljoonien verotulot”

15.10.2015

Kannabiksen laillistamisessa Britannia voisi säästää vuositasolla 200 miljoonaa puntaa, kirjoittaa sikäläinen Metro-lehti.

Liberaalidemokraattien hallitusta varten teettämä tutkimus on vuotanut julkisuuteen, ja luku esiintyy siinä erilaisten poliisi- ja oikeustoimien kustannussäästöinä.

Laillistamisesta voisi koitua myös satojen miljoonien verotulohyödyt.

Britannialla on valtionvelkaa 90 miljardia ja liberaalidemokraatit nähtävästi ovat sitä mieltä, että että säädellyillä, valvotuilla ja laillistetuilla kannabismarkkinoilla voisi olla osansa tämän velan kuromisessa.

Briteissä kannabista on kokeillut 2,2 miljoonaa henkilöä aikuisikäisistä.  Sitä poltettiin yli 200 tonnia vuoden aikana.

Teetettyä tutkimusta ei koskaan ole virallisesti julkistettu.

 

Lisää luettavaa