Kokoomuksen poliisitaustainen kansanedustaja Kari Tolvanen vaatii, että katujengien vahvistumisen kehitykselle laitetaan Suomessa stoppi. Tolvanen sanoo olevansa pettynyt siihen, ettei hallitus ole vieläkään ryhtynyt uskottaviin toimiin ilmiön torjumiseksi.
-Katujengien asema vahvistuu Suomessa kovaa vauhtia. Kukaan ei voi enää kiistää ilmiötä – ensimmäiset rikostuomiotkin jengien väliseen välienselvittelyyn liittyvistä rikoksista on jo annettu. Tästä huolimatta hallitus ei ole vieläkään ryhtynyt uskottaviin toimiin ilmiön torjumiseksi. Pidän tätä vastuuttomana. Nyt alkaa olla viimeinen aika herätä. Emme voi vain kuvitella, että tekemättä muutoksia välttyisimme Ruotsissa arkipäiväistyneiltä ongelmilta. Jotta emme päädy samaan tilanteeseen kuin Ruotsi, on meidän toimittava eri tavalla kuin Ruotsi. Toimiin on ryhdyttävä ajoissa, Tolvanen sanoo.
Lääkkeiksi Tolvanen ehdottaa:
-Pahoinvoivia nuoria on autettava, koulujen varhaista tukea tehostettava ja terapiatakuu toteutettava. Lisäksi viranomaisten toimivaltuuksia on lisättävä, rikoshyödyn takavarikointia helpotettava ja jengirikollisuudesta tuomittavia rangaistuksia kovennettava.