Hämeen poliisin varoitus: Tämän merkkisistä autoista viedään katalysaattoreita – viikonloppu on ”kulta-aikaa”

Hämeen poliisi kertoo, että viikonloppu on parasta katalysaattorivarkaan aikaa. Näistä automerkeistä ja näillä alueilla varkauksia tehdään.

18.02.2022

Katalysaattorit houkuttelevat edelleen varkaita niiden sisältämien jalometallien vuoksi. Varkauksia tehdään kerrostalojen pihoissa, isoilla parkkipaikoilla ja jopa kadun varressa.

Hämeen poliisi kertoo, että tekopaikat ovat kaupunkialueella, muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta.

Suosituimmat varkauksien kohteena olevat automerkit ovat Honda ja Toyota. Ja näistä merkeistä erityisesti Honda Civic ja Toyota Prius. Yksittäisiä katalysaattoreita on viety muunkin merkkisistä autoista. Auto on ajokelvoton ilman katalysaattoria.

Katalysaattorivarkauksilta voi yrittää suojautua pysäköimällä ajoneuvo lukittuun tilaan tai sellaiseen paikkaan, missä ihmisiä liikkuu myös yöllä. Ihmisten mahdollisten havaintojen ja valaistuksen vuoksi varkaalla ei näin ole työrauhaa ja suojaa.

Suojautua voi myös merkitsemällä katalysaattoriin näkyvästi rekisteritunnus esimerkiksi pellillä tai kaiverruksella. Lisäksi merkitseminen helpottaa rikoksien selvittämistä, kun katalysaattorivarkaita saadaan kiinni.

Useimmiten katalysaattorivarkaat liikkuvat öisin. Niissä jutuissa, missä tekoaika on saatu rajattua melko tarkasti, varkaudet ajoittuvat aamuyölle noin kello neljän aikaan. Katalysaattorin irrottaminen autosta kestää vain muutaman minuutin.

Kiinnijääneiden varkaiden perusteella liikkeellä on tällä hetkellä sekä kotimaisia että ulkomaalaisia tekijöitä.

Mikäli havaitset mahdollisen meneillään olevan katalysaattorivarkauden eli varkaan, joka on esimerkiksi juuri irrottamassa katalysaattoria, soita 112

Lisää luettavaa