Henna Kalinainen katuu seksipaljastuksiaan: ”On kyllä joitain mitä en tule kuuna päivänä paljastamaan”

Gossip Moms Suomen tähti avoimena.

23.11.2021

Henna Kalinainen paljastaa blogissaan kymmenen asiaa joita hän katuu julkisella urallaan. Sillä on ollut kestoa reippaasti yli kymmenen vuotta.

Aivan luksi Henna kertoo katuvansa seksielämänsä tuomista julkisuuteen ja parisuhde- ja riitatilityksiään lehdissä. Nolot kännivideot baarista karaoken laulamisineen menevät samaan kastiin.

Julkkismiehillä kerskailukin kaduttaa Hennaa.

-Tosin niitä on kyllä joitain mitä en tule kuuna päivänä paljastamaan, hän hersyttää.

Henna suree myös julkisuuden minimaalista hyödyntämistä. Esimerkiksi sitä, ettei suhtautunut Instagram-tiliinsä aikoinaan vakavammin. Nyt sillä olisi hurja määrä seuraajia ja sitä kautta ehkä rahaakin.

-Minulla on ollut vuosikausia erittäin laaja verkosto, ja olin myös tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa ketkä pyörittää koko rulettia ja hoiti ”ykkösrivin” julkkisten asioita. Minä nuorena ja hölmönä keskityin liikaa skumppalasiin ja unohdin ammattimaisuuden, Henna sanoo.

Henna kertoo myös joutuneensa salakuvaajien kuvaamaksi ja kiusatuksi nykyisen ulkonäkönsä vuoksi. Raskaus on tuonut kiloja takaisin. Nyt Henna kuvaa itsensä rehellisesti sivusta käsin ja julkaisee kuvat. Katso kuvat ja lue blogia täältä.

Lisää luettavaa