Henna Kalinainen palasi yhteen: Kommentit perheväkivalta-asiasta – ja hämmentävä kuvalinkki!

11.02.2016

Henna Kalinainen on elänyt on-off-parisuhteessa itseään 21 vuotta vanhemman Juhan, 47, kanssa. Pariskunnan pari ulkomaanlomaa on mennyt mönkään ja niistä on kirjoitettu paljon julkisuudessa. Nyt Henna kuitenkin näyttää palanneen Juhansa kanssa yhteen ja korjaa virheluuloja blogissaan.

-En ole ollut enkä ole tämän erään herran kanssa väkivaltaisessa parisuhteessa. Siksi toivoisin, että se asia voidaan jättää unholaan koska kaikki ei ole aina sitä miltä se kuulostaa. Minulla on kaikki hyvin ja riidoista huolimatta tiedän kuka on sydäntäni lähellä. Elämä heittelehtii välillä enkä tiedä yhtäkään ns. helppoa parisuhdetta missä kaikki on pelkkää ruusuilla tanssimista. Sen voin myös tuosta matkustelusta sanoa, että elämässäni on ollut vissiin pari reissua ilman riitaa vaikka seura onkin vaihtunut useasti elämän aikana. Eli vika löytyy useimmiten varmaan sieltä peilistä! Henna toteaa.

Blogissaan Henna on julkaissut myös tuoreen kuvan itsestään Casinolla. Terveelliset elämäntavat alkavat näkyä naisen kasvoilla. Kuvasta kurkistaa aivan hämmästyttävän uudenlainen olemus – ja onhan Hennalla myös upeat, uudet hiukset.

KATSO KUVA!

 

Lisää luettavaa