Big Brother talon kautta aikoinaan julkisuuteen astunut Henna Kalinainen on ollut huonossa kunnossa. Seiskassa kerrottiin aiemmin, kuinka hän turvautui lentokentällä pyörätuoliin.
Lue myös: Seiska: Henna Kalinainen joutui pyörätuoliin – tässä syy
Henna kertoo sometarinoissaan lisää voinnistaan. Hänellä oli ollut keuhkokuume, johon hän oli saanut antibioottia. Hän on edelleen huonossa kunnossa ja happisaturaatio on alhainen.
Hennalle on tullut ikävää palautetta, joissa on mainittu hänen painonsa olevan syynä huonoon jaksamiseen.
– Aika säälittävää, että jotkut ihmiset kehtaavat jopa tulla mulle väittämään täällä, että mä valehtelen, koska mä olen niin lihava, etten vaan jaksa kävellä. Ihan tiedoksi, että ihmisen paino ei todellakaan kerro ihmisen kunnosta aina mitään, kirjoittaa Kalinainen sometarinoissaan.
Hennalle on langennut sairaalakäynneistä kallis lasku
Henna on laittanut somevideoonsa mukaan röntgenkuvan keuhkoistaan. Hän kirjoittaa samalla vielä lisää terveydestään.
– Mä olen jaksanut kävellä ennen ihan normaalisti ja kaiken kokoisena. Muutaman vuoden takaisen keuhkokuumeen jälkeen jokin muuttui. Bakteerit ja virukset tarttuvat ihmisille ihan ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta, kirjoittaa Kalinainen.
Henna on saanut ilmeisesti palautetta myös verorahojen tuhlaamisesta, jonka hän mainitsee vielä lopuksi.
– Ja en käy teidän verorahoillanne sairaalassa, vaan käytän oikeuttani käydä siellä, koska mä olen veronmaksaja, hän kirjoittaa.
Seuraavassa sometarinassa nähdään vielä, kuinka Hennalle on langennut noin 850 euron sairaalalasku.
Hennan sometarinat ovat nähtävillä 24 tunnin ajan.