IL: Antti Kurhisella ällistyttävä business – mutta miten Sanna Marin siihen liittyy?

Antilla on kovia suunnitelmia.

24.09.2024

Antti Kurhinen on avautunut Iltalehdelle erikoisista suunnitelmistaan, joista myös Como on aiemmin kertonut. Antti haluaa perustaa erotiikkarekan, joka kiertelisi festareita ja jossa olisi tarjolla eroottista tanssia ja seksinukkeja.

Iltalehti kertoo Antin toisestakin bisneksestä. Siitäkin Como on aiemmin tiedottanut. Hän alkoi vuosia sitten myydä flatuksiaan. Suomeksi: pierujaan. 

Iltalehdessä Antti kertoo saavansa edelleen tilauspyyntöjä pierupurkeistaan.

– Mistä muualta saat sellaista katetta, jos sinulle maksettaisiin tuhnupierusta 300-500 euroa? Hyvää rahaahan se on, hän kertoo Iltalehdelle.

Iltalehdessä Kurhinen kertoo suunnittelevansa myös Suomen ensimmäisen ”pierupankin” perustamista.

– Olen itse asiassa miettinyt perustavani nettikauppasivuston, jossa olisi erilaisten ihmisten pieruosasto ja sitten olisi myös julkkispierut-osio. Veikkaan, että sille olisi helvetin kova kysyntä. Pierut voisivat olla joko nauhalla tai tulla purkissa kotiisi. Veikkaan, että sille voisi olla helvetin kova kysyntä, jos saisin sinne vaikka Sanna Marinin, Petteri Orpon tai Anna Abreun tuhnupierut, Antti jatkaa Iltalehdessä.

Comolle hän mainostaa pieruja ostetun häneltä vuosien aikana tuhansilla euroilla.

Sitten Antti yllättää:

-Asun Sanna Marinin naapurissa ja näen häntä ja Joni-rakasta usein. Kerään rohkeutta kysyäkseni tulisiko hän bisnekseeni mukaan. Toivottavasti Sanna näkee tämän ja kertoo suoraan mitä mieltä hän on ajatuksesta.

Lisää luettavaa